• Sulje

    Heikki Silvennoinen (siirrä tästä)

  • Sulje

    Info Muokkaa infoa (siirrä tästä)

    tai peruuta

    Suomalainen todella pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan päivätyön sekä muusikkona että näyttelijänä. Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet muistetaan useiden legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja lauluntekijänä. Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella. Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on kuulunut vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin peruskokoonpanoon. Suuren yleisön tietoisuuteen Silvennoinen nousi 1990-luvun alun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia. Päätoimisesti Heikki Silvennoinen toimii kuitenkin muusikkona - kitaristina, säveltäjänä sekä tuottajana.

  • Sulje

    Tarina Lisää (siirrä tästä)

    tai peruuta

  • Sulje

    Musiikki (siirrä tästä) (upotuskoodi)
    Maksa täällä: Ostoskori 0.00 €

  • Sulje

    Tapahtumat Lisää tapahtuma (siirrä tästä)

  • Sulje

    Jäsenet Lisää jäsen (siirrä tästä)

  • Sulje

    5 tykkää (siirrä tästä)

    Näytä kaikki

  • Suomi (muokkaa)

    Avainsanat: delete artist / delete rock / delete blues Lisää avainsanoja

  • I Like Tykkäätkö tästä? Klikkaa sydäntä.

Raahaa ja pudota tai lisää tupla-klikkaamalla widgettejä shoppiisi

Tausta (muokkaa)

Sisällön tausta (muokkaa)

Widgetin tausta (muokkaa)

Otsikkopalkki (muokkaa)

Otsikkoteksti (muokkaa)

Teksti (muokkaa)

Taustakuvan sijoitus

Tallenna taustakuva